Blogin syntymäpäivä

Kulunutta blogivuottani ei voi millään väittää aktiiviseksi. Jos yhtään lohduttaa, olen lähes päivittäin kytännyt kännykkäsovelluksesta, kuinka monta vierailijaa sivuillani on käynyt, millä hakusanoillani sivuilleni on eksytty ja mistä sivuilleni on ylipäänsä tultu. Jokaisesta lukijan kirjoittamasta kommentista olen hihkunut innoissani läheisilleni.

Ehkäpä suurin syy hiljaisuuteen on ollut se, että olen tehnyt suuritöisiä projekteja. Viime vuonna en innostunut pipoista tai sukista, vaan tein pääasiassa neuleita. Nytkin puikoillani on Antler-neule, joka valmistuu hyvää vauhtia.

Viime vuoden helmikuussa valmistui viininpunainen taskutakki Veera Välimäen ohjeella. Se on ollut siitä lähtien viikottaisessa käytössä. Joskus täytyy tehdä toinen taskutakki, sillä malli on niin mukava päällä.

taskutakki1

Maaliskuussa mies sai oman peysansa.

peysa6

Huhtikuussa puikoilla oli niin ikään Veera Välimäen ohje: Happy street -huivi.

happystreet2

Kesäkuussa sain jälleen käteeni jännetupentulehduksen, jonka vuoksi kesä menikin hissun kissun neulerintamalla. Virkkasin muutaman silmukan silloin tällöin, kun kädet sen sallivat.

virkkuri2

Elokuussa tein itselleni nahkakengät. Ne ovat olleet kovassa käytössä viime syksynä ja nyt talvella.

kenka16

Marraskuussa sain valmiiksi Virkkuri-kirjan ohjeella tehdyn Pohjanmaa-kassin. Törmäsin Suomen Kädentaidot -messuilla itse Molla Millsiin ja pääsin Pohjanmaa-kassini kanssa kaverikuvaan.

pohjanmaa2

Joulukuussa puikoilleni pääsi Antler, jonka lopputuloksen näette lähiaikoina. Muuten neuloin ja virkkasin pieniä joululahjoja perheenjäsenille.

Advertisements

2 Comments Add yours

  1. Liina sanoo:

    Haa. Mulla on sama fiilis omasta kutimointiblogistani. Yritän ajatella silleen, kuitenkin, että ehkäpä jengi löytää paikalle vaikka postaisi harvemmin. Tässähän minäkin näpytän. Ja harrastushan bloggaamisen pitäis kai olla.

    Tuosta taskutakista piti sanomani, että MITEN SÄ TEIT SEN? Mun yksi ystävä aikoi tehdä sen itselleen ja meitä oli koko ompeluseurallinen naisia tulkitsemassa sitä ohjetta, ja lopulta oltiin kaikki vähän sitä mieltä, että poltetaan koko kirja ja ehkä langat kanssa.

    Olkoon (blogi)vuotesi 2015 mainio, sellaisella tavalla, joka tuntuu susta kivalta eikä stressiä aiheuttavalta.

    1. paulahuu sanoo:

      Jos yhtään lohduttaa, käyn säännöllisesti myös sun blogiasi kurkistelemassa 😉

      Taskutakista: ohje vaikutti äärettömän kryptiseltä, mutta päätin vain neuloa ja luottaa siihen, että hyvä siitä tulee. Siinä neulottiin ensin takin etuosa – silleen oudosti reunasta reunaan. En meinannut lainkaan hahmottaa sitä. Mutta kun pääsi jyvälle tekniikasta, takkia oli todella mukava neuloa! Tsemppiä siis, jos ystävä uskaltaa tarttua takkiin uudestaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s