Just eikä melkein

Olin mitoittanut Suomen kädentaidot -messuilta ostamani Vuorelman Veto -langat juuri enkä melkein. Kun Taskutakki valmistui, lankaa jäi yli kahdeksan grammaa.

taskutakki

Jännitin viimeistä hihaa neuloessani, riittävätkö langat, mutta jäihän sitä sopivasti myös taskujen viimeistelyä varten. Jos neuleeseen tulee reikä, pikkuisella kerällä voi korjata sen.

taskutakki1

Taskutakki valmistui 30 päivässä, mikä on henkilökohtainen ennätykseni.

Vielä kuukausi sitten tuskailin ohjetta työkaverini kanssa. Sen hahmottamisessa oli vaikeuksia, sillä neuletta ei tehty tavanomaisesti alhaalta ylös, vaan ensin neulottiin takin alareuna, etukappaleet ja kaulus, sitten vasta selkämys.

Vaikka en yhtään käsittänyt, mitä olin neulomassa, päätin vain tikuttaa eteenpäin. Luotin ohjeeseen ja Veera Välimäen pettämättömään tyylitajuun. Jos takki ei sopisi minulle, sen saisi joku minua pienempi.

taskutakki3

taskutakki4

Neulomishaastetta lisäsi myös se, että takkia oli hankala sovittaa kesken kaiken. Kokeilin sitä vasta siinä vaiheessa, kun koko etukappale oli neulottu ja selkämyskin oli lähes valmis. Silloin ei tehnyt enää mieli purkaa, vaikka kainalon saumat tuntuivatkin hieman pussittavilta.

taskutakki5

Lisäksi huomasin, että olin tehnyt pitkän matkaa väärin toisen laidan kavennusta ja vaihtanut tyylin oikeaksi kesken työn. Olin myös kaventanut toisessa kohdassa niin, että valmis silmukka näytti nurjalta. Pieniä kauneusvirheitä, mutta onpahan ainakin itse tehdyn näköinen. Kun ohjeeseen pääsi sisälle, neuletta pystyi tehdä samalla, kun katsoi televisiota.

taskutakki6

Mutta tulihan siitä lopulta hyvä. Just eikä melkein minulle sopiva. Tämän talven luottoneule!

taskutakki2

Taskutakin ohje on Veera Välimäen Lankaleikki-kirjassa. Jos et halua ostaa kokonaista kirjaa, ohje on myös ostettavissa Ravelrysta.

Takissa käytetty lanka: Vuorelman Veto (85% villaa, 15% polyamidia), 488 grammaa.

Advertisements

4 Comments Add yours

  1. Liina sanoo:

    Tosi hieno on! Tuosta taskutakista kiinnostuin itsekin, mutta siinä vähän epäilytti paksun oloinen lanka. Vaan ei se kyllä sun yllä yhtään muhkealta näytä.

    1. paulahuu sanoo:

      kieltämättä myös valitsemani lanka on melko paksua, mutta näin talvella neule on sopivan lämmin!

  2. vuokko Pakarinen sanoo:

    Neulon taskutakkia,tuo taskujen neulominen askarruttaa,miten ne oikein tulevat,teitkö ne ensimmäisen lyhennetyn kierroksen jälkeen,en ymmärrä oikein tuota ohjetta.

    1. paulahuu sanoo:

      Neulo kuten ohje neuvoo, eli lyhennetyt kerrokset ensin ja vasta tämän jälkeen lisää taskut. Itse päätin vain luottaa ohjeeseen, ja neuloin tasan tarkkaan tuossa järjestyksessä kuin kirja neuvoi – ja hyvä tuli! Suosittelen muuten käymään Veeran verkkosivuilla, joista löytyy korjaukset kirjassa olleisiin virheisiin. Ne löytyvät tästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s