Kerta kiellon päälle

on

Lankakoppani pullistelevat yksinäisistä keristä ja keskeneräisistä töistä. Lähes jokainen vyyhti on aikoinaan hankittu huolella harkiten, mutta enää ne eivät innosta neulomaan.

Tarkoituksenani oli käyttää vanhoja harhaostoksia pois ja vältellä lankakauppoja. Mutta kun haaveissa on jotakin suurempaa, mihin eivät yksittäiset kerät riitä. Kai silloin saa hieman hairahtaa?

lankakoppa

Sunnuntaina sohvalla surffaillessani löysin islantilaista Lett lopia kaupittelevan paikallisen verkkokaupan. Hetken harkitsin, mutta eihän tätä löytöä voinut ohittaa. Niinpä ostin langat miehen villapaitaan. Postikuluineen koko paidan materiaalit maksoivat alle 35 euroa, mistä alle 25 euroa oli langoista. Tajutonta, sillä kyseisellä langalla on Suomessa hintaa lähes 2,5-kertaisesti eikä Lett lopia tunnu löytyvän juuri mistään. Silkkaa säästöä siis.

peysa1

Neuloin pari vuotta sitten itselleni peysan, islantilaisen villapaidan. Ostin langat Islannista ja samalla hankin neulekirjan Knitting with Icelandic Wool.

paulahuu

Ilokseni kirja on vihdoin käännetty suomeksi. Islantilaisia neuleita -kirja on pullollaan perinneneuleita modernein säväyksin. Selvisin mallikkaasti Sorja-neuleesta, vaikka se oli englanniksi. Nyt odotan innolla, milloin posti toisi lankapaketin kotiin ja voisin aloittaa saman tien neulomisen – ilman käännösongelmia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s